Taimitarhan Auringonnousu

IC FI*Taimitarhan Auringonnousu "Helmi" on kissalani ihka ensimmäinen pentu, hän syntyi Taimin pentueesta ensimmäisenä 27.8.2022. Pentueeseen syntyi kaksi tyttöä joista toista luultiin pojaksi ensimmäiset 10 viikkoa, joten Helmi määräytyi jatkoon alunperin ainoana vaihtoehtona. Kun toisen oikea sukupuoli yhtäkkiä paljastuikin, jouduin pyörittämään ajatukset jalostustytön valinnasta täysin uusiksi. Tytöt olivat keskenään hyvin erilaisia vaikka siltikin selkeästi siskoksia. Loppujen lopuksi Helmi oli enemmän sitä mitä yhdistelmältä hain rohkeuden, piirteiden ja ison kokonsa puolesta. Helmi muutti sijoituskotiin kolmen populaatiotaustaisen kissan kaveriksi ja nauttii elämästään asunnon kuningattarena. 

Sijoituskodin mukaan Helmi on huomiota rakastava omantiensä kulkija, joka on uudessa kodissa alkanut ymmärtämään kissakavereiden ihanuutta. Kasvattikodissa Helmi oli hyvin itsenäinen ja omatoiminen leikkijä, mutta kissasosiaaliset aikuiset kaverit ovat ottaneet hänet hienosti mukaan laumaansa. Helmi on uskomattoman rohkea ja sosiaalinen, kiitos tästä kuuluu aktiiviselle sijoituskodille! Hän on uteliaan kiinnostunut kaikesta ympärillään ja kehruukone käynnistyy pienimmästäkin huomiosta, välittämättä tuleeko huomio tutulta vai vieraalta ihmiseltä. 

Käynnistimme Helmin näyttelyuran 4kk iässä heti vuoden 2023 ensimmäisenä päivänä Karkkilassa, jossa tuomari oli avoimen ihastunut näkemäänsä. Helmi sai paljon kehuja ja arvostelu oli pitkälti täysin samaa mitä itsekin kehittyvässä neitokaisessa näin. Vuoden aikana Helmi kiersi usealla tuomarilla ja kehittyvässä neitokaisessa ihailtiin ehdottomasti eniten kokoa ja upeaa turkinlaatua, tottakai myös luontevaa olemusta tuomarien käsitellessä. Loppuvuodesta Helmi valmistui Championiksi ja 2024 alkuvuodesta saatiin lisäksi International Champion -titteli. Ragdoll-yhdistyksen kilpailussa vuoden 2023 näyttelykissoista Helmi sijoittui kolmanneksi colourpoint nuorissa. 

Helmillä ei terveyden kanssa ole ollut mitään suuria murheita. Toinen korva erittää välillä kosteaa töhnää ja se kutiaa, sijoituskodissa tämä on yhdistetty kalaruokiin. Meillä pentupuuhissa ollessaan (5kk) Helmi ei tästä syystä saanut kalaa sisältäviä ruokia ollenkaan, mutta huomasin korvan oireilevan samaan aikaan kehon hormonimuutosten kanssa. Esimerkiksi synnytyksen käynnistyessä ja kiiman noustessa korva alkoi erittää enemmän ja sain sen hoidettua yhdellä antibioottitippakuurilla kuntoon. Korvan oireilu on seurannassa, sillä mielenkiintoista on myös tämä vain yhdellä ja samalla korvalla oireilu. Helmi on välillä myös harrastanut sijoituskodissaan stressipissailua sänkyyn, aina samaan tiettyyn kohtaan. Tilanteeseen on yleensä liittynyt pidempää yksinoloa tai muuta selkeää joka voidaan pissaamiseen yhdistää. Täällä ollessaan Helmillä ei tullut yhtään pissaa laatikon ulkopuolelle, vaikka olin tähän suojalakanoin jo valmistautunut. Pentupuuhista kotiin palattuaan tilanne on myös jatkunut hyvänä, toivotaan tämän siis jo unohtuneen kokonaan. 

Helmi teki ensimmäisen pentueensa 2024 syksyllä. Pentuja syntyi 5, mutta vain kolme saimme hengissä maailmaan. Toiveeni Helmin pennuista oli saada kokoa ja rohkeaa luonnetta. Valitettavasti juuri koko oli se, joka koitui kahden kohtaloksi synnytyksessä jumittumisella. Kolmesta henkiinjääneestä kaksi poikaa vastaa hyvin Helmin rakennetta, mutta tyttö on tullut enemmän isoäiti Taimiin ja on hieman sirompi neitokainen. Helmi toimi alusta asti todella luontevasti ja rakastavasti pentujaan kohtaan, imetyskin sujui niin hyvin ettei pennut meinanneet malttaa vaihtaa kiinteään ruokaan ollenkaan. Pentujen kasvaessa Helmi alkoi jakaa hoitovuoroja kotonamme asuvien aikuisten kanssa, vaikka alkuun jännitin voiko heitä yhdistää ollenkaan kimppaan. 

Näyttelyt

1.1.23 RuRok, Hornell Henry, EX1

Strong body, good top of head, good profile & chin, excellent silky coat, good point colours, kind kitten

12.3.23 Pirok, Stark Mats, EX1

Well balanced with strong boning, excellent profile, excellent shape and colour in eyes, very promising coat texture, excellent condition for show, promising girl

1.4.23 Turok, di Natale Diana, EX1

Excellent strong bone structure, impressive size, excellent profile, ecxellent coat texture & color, excellent show 

1.4.23 Turok, Smits-Peelen Nathalie, EX1

Well developed lady, deep blue eyes, excellent lenght soft cold silky coat, excellent condition, sweet calm lady.

23.4.23 RuRok, Wikström Bjarne, EX1

Valitettavasti tuomarin käsiala muistuttaa enempi hieroglyfejä kuin luettavaa tekstiä. Silmissä excellent muoto ja väri, muusta en tiedä vaikka tämä on ainut suomenkielinen arvostelu.

2.9.23 Pirok, Jensen Hannah, EX1 CAC

Well balanced body for a teenage girl, excellent eye color & shape & size, ears a little too high set, excellent cold and silky quality coat, young girl still need time to develop broader cheeks.

3.9.23 Pirok, Sandon Cristiano Federico, EX1 CAC

Lovely, lovely, lovely... Muusta ei oikein saa selvää.

26.11.23 Turok, Jones Steven L., EX1 CAC CH

Large young female, excellent body poportions and build. Excellent profile, top and chin. Cheek line developing nicely. Medium sized ears, excellent shape and set. Excellent silky texture coat, nice even body color. Shows herself nicely.

~ Champion ~

26.11.23 Turok, Chadaj Marek, EX1 CACIB

Nice expression in eye shape and color. Nice tortie tabby expression. Bushy tail. Balanced female. 

21.1.24, RuRok, Koskenkangas Marjatta, EX1 CACIB

21.1.24, RuRok, Ruonala Kai, EX1 CACIB

3.2.24, POH-KIS, Nyman Pia, EX1 CACIB

3.2.24, POH-KIS, Komissarova Olga, EX1 CACIB

~ International Champion ~ 

4.1.25 ERY-SYD, Ojaniemi Sara, EX1 CAGCIB

5.1.25 ERY-SYD, Stoa Caroline, EX1 CAGCIB

Veriryhmä A

HCM RAG/R820W (vanhempien perusteella) N/N

Munuaisultraus, PKD Normaali

Munuaisultraus, Refluksi Nefropatia Normaali

Sydänultraus Normaali

Lonkkakuvaus, HD (OFA) Fair

FeLV Neg.

FIV Neg.

Helmin tarkemmat tiedot löytyvät Omakissasta ja Pawpedsista