Valkokullan Lamington
FI*Valkokullan Lamington "Lami" syntyi 1.12.2016, ennen kuin edes tiesin pitäväni kissoista. Kun kissan hankinnasta päätettiin pari kuukautta myöhemmin, löytyi Valkokullan kissalasta yksi vielä vapaana oleva pentu. Lami on värivirheellinen kastraatti, joka otettiin täysin lemmikkikissaksi koirani kaveriksi. Lami on kuitenkin sulattanut koko lähipiirini sydämet ja toimittaa suvun ykköskissan virkaa.
Lami on värityksestään huolimatta täydellinen ragdoll: suuri, pörröinen ja kaikkia rakastava. Heillä on koirani Emman kanssa sellainen ystävyys, ettei siihen muut pääse mukaan. Joka ilta Lami heittäytyy selälleen Emman eteen pestäväksi ja mielellään jäisi nukkumaan Emmaa vasten. Lami on meillä se, jonka avulla ystäväni totuttavat koiriaan kissoihin. Lami myös auttoi Saagan pentujen hoidossa ja toimi hyvänä leikkisetänä alkujärkytyksen jälkeen. Vaikka Lami mielellään edelleen leikittää pentueesta kotiin jäänyttä Taimia, rauhoittuu hän myös viereeni nukkumaan telkkaria katsoessani.
Lami on pienestä pitäen saanut virtsatietulehduksia, ensin struviittikiteillä ja nyt jälkeenpäin se on vaihtunut idiopaattiseen kystiittiin. Olen paljon joutunut opiskelemaan aiheesta, sillä lääkäreistä ei ole ollut tarvitsemaani apua tulehdusten ehkäisemisessä. Sanoisin, että virtsavaivaiset kissat ovat nykyään erikoisuuteni kissojen hoidossa. Ei välttämättä kehumisen aihe, mutta näin kissamme pakottavat meitä oppimaan uusista asioista. Toivomme Lamille paljon terveitä vuosia tulevaisuuteen ja hän onkin jatkuvassa ennaltaehkäisevässä seurannassa omasta toimestani.
Lamin tarkemmat tiedot löytyvät Omakissasta ja PawPedsistä