
Sijoitettuna
Näyttelyt
1.1.23 RuRok, Hornell Henry, EX1
Strong body, good top of head, good profile & chin, excellent silky coat, good point colours, kind kitten
12.3.23 Pirok, Stark Mats, EX1
Well balanced with strong boning, excellent profile, excellent shape and colour in eyes, very promising coat texture, excellent condition for show, promising girl
FI*Taimitarhan Auringonnousu "Helmi" on kirjaimellisesti kissalani ensimmäinen pentu, sillä hän syntyi Taimin pentueesta ensimmäisenä 27.8.2022. Pentueeseen syntyi kaksi tyttöä joista toista luultiin pojaksi ensimmäiset 10 viikkoa, joten Helmi määräytyi jatkoon alunperin ainoana vaihtoehtona. Kun toisen oikea sukupuoli yhtäkkiä paljastuikin, jouduin pyörittämään ajatukset jalostustytön valinnasta täysin uusiksi. Tytöt olivat keskenään hyvin erilaisia vaikka siltikin selkeästi siskoksia. Loppujen lopuksi Helmi oli enemmän sitä mitä yhdistelmältä hain rohkeuden, piirteiden ja ison kokonsa puolesta. Helmi muutti sijoituskotiin kolmen populaatiotaustaisen kissan kaveriksi ja nauttii elämästään asunnon kuningattarena.
Sijoituskodin mukaan Helmi on huomiota rakastava omantiensä kulkija, joka on nyt uudessa kodissa alkanut ymmärtämään kissakavereiden ihanuutta. Kasvattikodissa Helmi oli hyvin itsenäinen ja omatoiminen leikkijä, mutta kissasosiaaliset aikuiset kaverit ovat ottaneet hänet hienosti mukaan laumaansa. Helmi on uskomattoman rohkea ja sosiaalinen, kiitos tästä kuuluu aktiiviselle sijoituskodille! Hän on uteliaan kiinnostunut kaikesta ympärillään ja kehruukone käynnistyy pienimmästäkin huomiosta, välittämättä tuleeko huomio tutulta vai vieraalta ihmiseltä. Helmi on kehittynyt juuri siihen suuntaan kuin toivoinkin, enkä malta odottaa mitä hänestä vielä kasvun myötä tulee!
Käynnistimme Helmin näyttelyuran heti vuoden ensimmäisenä päivänä Karkkilassa, jossa tuomari oli avoimen ihastunut näkemäänsä. Helmi sai paljon kehuja ja arvostelu oli pitkälti täysin samaa mitä itsekin kehittyvässä neitokaisessa näen. Tavoitteenamme on nyt kierrellä ainakin vuoden verran näyttelyitä, jonka jälkeen Helmistä otetaan sydän- ja munuaisultrat, lonkkakuvat ja Felv/Fiv testit. Näiden perusteella lähdemme sitten katsastamaan millainen sulhasvalikoima Helmille olisi tarjolla. Helmiä tullaan käyttämään jalostukseen aikaisintaan vuonna 2024.